Oman tarinansa kertoo tällä kertaa tilintarkastuksen asiantuntijamme Niklas. Hän on työskennellyt KPMG:llä loppuvuodesta 2017 lähtien, jolloin hän aloitti Lahden toimistollamme sisäisen palvelukeskuksen tehtävissä juuri ennen valmistumistaan. Laajan työnkuvansa myötä Niklas sai palvelukeskuksessa myös ensikosketuksen tilintarkastukseen, päästessään mukaan muutaman Helsingissä toimivan tarkastustiimin tilinpäätöstarkastuksiin. Lahdesta hän siirtyi kotikaupunkiinsa Kouvolaan ja on toiminut siitä lähtien täysin tilintarkastuksen parissa. Kouvolan toimistolla Niklas pääsee töiden merkeissä liikkumaan pääosin ympäri Kymenlaaksoa, mutta myös Etelä-Savo ja Uusimaa ovat tulleet tutuiksi. Viime vuonna hän otti jälleen yhden askeleen eteenpäin urallaan suorittaessaan tilintarkastustutkinnon ja saadessaan oikeuden käyttää nimikettä HT-tilintarkastaja.  

Tilintarkastajan työ haastaa ja opettaa jatkuvasti

Mikä tilintarkastajan työssä on parasta?

Kliseistä kyllä, mutta työn vaihtelevuus ja opettavaisuus ovat homman ydin. Työ haastaa ja opettaa jatkuvasti, mikä pitää asiat mielenkiintoisena. Vaihtelevuutta työhön tuovat esimerkiksi kaikki erilaiset asiakkuudet, joissa saa olla mukana. Olen urani aikana työskennellyt niin pienten “mappiyhtiöiden” kuin kansanvälisten konsernienkin kanssa lukuisilla eri toimialoilla ja myös julkisella puolella. Onkin erityisen mielenkiintoista päästä tutustumaan läheltä erilaisten organisaatioiden toimintaan ja samalla auttaa heitä erilaisten liiketoimintaongelmien ratkomisessa. Sitä kautta saa koko ajan lisää kokemusta ja näkemystä itselleen.  Työskentelemme pääosin tiimeissä ja muutenkin pidämme yllä tiivistä työyhteisöä, siksi myös kollegat on mainittava yhtenä työn parhaista puolista. 

Mikä sinut on yllättänyt tilintarkastajan työssä?

Monella voi olla sellainen ennakkokäsitys, että tilintarkastajan työ on vain tylsää numeroiden tuijottelua ja Excel-kaavojen pyörittelyä, mutta tilintarkastukseen kuuluu paljon muutakin. Itselleni tuli aikanaan yllätyksenä, kuinka ihmisläheistä ja asiakaslähtöistä tiimityötä tilintarkastus todellisuudessa on. Vietämme paljon aikaa asiakkaiden kanssa esimerkiksi läpikäyden heidän prosessejaan, keskustellen tilikauden tapahtumista ja tarkastuksen havainnoista, sekä pohtien ratkaisuja heidän liiketoimintahaasteisiinsa. Kommunikointi tiimin kesken on myös tärkeää, jotta tilintarkastus etenee johdonmukaisesti.

Mitä sanoisit ammatista kiinnostuneelle?

Tilintarkastajan työ antaa laaja-alaista konkreettista kokemusta ja samalla pääsee näkemään yritysmaailmaa näköalapaikalta. Ammatti tarjoaa loistavat mahdollisuudet verkostoitumiselle ja uuden oppimiselle. Uramahdollisuudet tilintarkastuksen parissa ovat laajat, ja työ voi avata ovia moneen muuhunkin suuntaan. Jos tilintarkastusala kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti hakea kokeilemaan sitä käytännössä.

Mitä teet työn vastapainoksi?

Työn vastapainoksi tykkään ulkoilla luonnossa eri tavoin, se on mielestäni paras palautumistapa. Olen kuitenkin luonteeltani myös hieman nörttihenkinen: pelaan tietokone- ja konsolipelejä sekä katson paljon elokuvia ja sarjoja. Olen myös tekniikkaintoilija, ja siitä on hyötyä myös työssäni. Pitkillä kesälomilla tykkään puolestaan ottaa rennosti mökkeillen ja golfaten. Lisäksi matkustaminen on aina ollut lempipuuhaani ja kevään tilintarkastussesongin jälkeen onkin aina kiva, kun on joku buukattu reissu odottamassa.