SAFE-rahoitusvälineen nimi on lyhennelmä sanoista ”Simple Agreement for Future Equity”. Kirjanpitolautakunta otti lausunnossaan 2032/2022 kantaa siihen, voidaanko tämänkaltainen USA:sta lähtöinen rahoitusväline käsitellä oman pääoman ehtoisena rahoitusvälineenä vai onko kyse velasta:
”Kyse on vakioidusta sijoitusvälineestä. Sen piirteitä muun ohella ovat, että sillä ei ole määräaikaa, siinä ei ole vakuutta, sille ei makseta korkoa, siinä ei ole velkapääomaa eikä sen lopullista arvoa ole määritelty, mutta sen vaikutus yhtiön alkuperäisten osakkaiden omistuksen diluutioon eli omistuksen laimentumiseen on määritelty. Se konvertoituu automaattisesti osakkeiksi (Equity Financing) taikka se purkautuu tietyissä tilanteissa käteiseksi (Liquidity Event). Tilanne, jossa laina erääntyy maksettavaksi, on esimerkiksi yhtiön koko osakekannan myynti (a Change of Control).
Lainan etusijaisuus on kaikkien muiden lainojen jälkeen.
Laina on yleistyvä sijoitusmuoto start up -yritysten alkuvaiheen rahoituksessa. Vakiomuotoinen sopimuspohja on lyhyt. Sen käytön etuna on, että se on hallinnollisesti sekä yritykselle että sijoittajalle kevyt sijoitusmuoto, jossa vältetään yrityksen tarkka arvonmääritys, due diligence ja lakimiespalvelujen kulut.”
Kirjanpitolautakunta katsoi SAFE-rahoitusvälineen olevan muuta kuin pääomalainaehtoista velkaa:
"Laina voi kovenanttiensa perusteella erääntyä maksettavaksi tietyissä tilanteissa riippumatta siitä, toteutuvatko edellisessä virkkeessä kuvatut vaatimukset vapaan oman pääoman riittävyydestä. Siten se on olennaisesti erilainen rahoitusväline kuin pääomalaina yhtiön vakuudettomien velkojien suojan kannalta.
Lautakunta katsoo, ettei ole riittäviä kirjanpidollisia perusteita lainan sisällyttämiselle omana erillisenä eränään Åääomalainat-nimikkeeseen (OYL 12:2.4 §) tai muulle merkitsemiselle oman pääoman luonteisena tilinpäätökseen. Koska lainan ottamisessa ei ole kyse sijoituksesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (OYL 8:2 §), ei lainaa voida lautakunnan käsityksen mukaan lukea kirjanpidossa omaan pääomaan tälläkään perusteella.”