Osakeyhtiön varsinaisena toimintanaan harjoittamaan sijoitustoimintaan linkittyy sekä tuloverotusta että lahja- ja perintöverotusta koskevia lukuisia yllätyksiä. Harjoitetun sijoitustoiminnan luonne ja itse sijoittajan status muuttavat sijoitustoiminnan verokohtelua melko sattumanvaraisesti.
Jäljempänä käydään esimerkkinä läpi omaisuuslajilinkitystä sukupolvenvaihdokseen korkeimman hallinto-oikeuden kevään 2024 hullunkuriseen argumentointiin peilaten ennakkopäätöksessä KHO 2024:68.
Pääomasijoittaja-statuksen omaava sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö
Riittävän aktiivinen ja riskiä ottava sijoitustoimintaa varsinaisena toimintana harjoittava yhtiö
Muu kuin yllä kuvattu sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö
Pääomasijoittaja-statuksen omaaville yhtiöille määriteltiin elinkeinoverolakiin aikanaan säännökset (mm. EVL 6.1 §:n 1 kohta, EVL 8.1 §:n 2 kohta), joilla haluttiin varmistaa, että ao. toimialan ns. portfolioyhtiöiden exitit eivät muutu kategorisesti verovapaaksi, kun käyttöomaisuusosakkeiden luovutusten verovapausmahdollisuus säädettiin. Kun kuitenkin pääomasijoittaja ostaa osakkeet myydäkseen ne myöhemmin, tyypillisesti 5–10 vuoden kuluessa, on myytäväksi tarkoitettujen osakkeiden looginen omaisuuslaji jo ennen ensimmäistä kuulentoa ollut verotuksessa vaihto-omaisuus, ei käyttöomaisuus.
Onkin ylipäätään kyseenalaista, tarvittiinko ao. erityissääntelyä. Jos tarvittiin, riittävä lainsäädäntöratkaisu olisikin ollut kategorisoida pääomasijoittaja-statuksen omaavan tahon myytäväksi tarkoitetut osakkeet vaihto-omaisuudeksi niiden käyttöomaisuusluonteisesta kirjanpitokäsittelystä riippumatta.
Tällöin ns. epäonnistuneiden portfolioyhtiöiden osakkeiden alaskirjaukset ajoittuisivat johdonmukaisesti pääomarahaston elinkaareen siten, että ne tulisivat nykyistä aiemmin hyödynnettäväksi eivätkä uhkaisi jäädä käyttämättä pääomasijoitustoimintaa harjoittavissa Oy- ja Ky-rahastoissa.
Ihminen saa tuloverolain 50 §:n mukaan vähentää luovutustappiot luovutusvoitoista kuten muu sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö. Kuitenkin jos luovutusvoittoja ei ole riittävästi, ihminen voi vähentää luovutusvoitot myös puhtaasta pääomatulosta. Siltä osin kuin ihmisellä ei ole pääomatulojakaan riittävästi, voidaan luovutustappiot vähentää luovutusvoitoista ja pääomatuloista seuraavien viiden kalenterivuoden aikana.
Käytännössä ihminen saa vähentää luovutustappiot mm. verollisista osinko-, korko- ja vuokratuloista, mikä ei ole mahdollista muuta sijoitustoimintaa harjoittavalle yhtiölle.
Valittu sääntelymalli, jossa luovutustappioiden vähennyskelpoisuus on sijoitustoimintaa harjoittavassa osakeyhtiössä suppeampi kuin jos samaa toimintaa harjoittaa ihminen, ei toteuta tavoitetta johdonmukaisesta verojärjestelmän rakenteesta.
Korkein hallinto-oikeus otti keväällä kantaa, siihen soveltuvatko sijoitustoimintaa harjoittavassa yhtiössä perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennukset.
KHO 2024:68: PerVL 55.1 §:n 1 kohdan mukaan huojennus myönnetään, jos veronalaiseen lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä.
Se, onko kyseessä ao. säännöksessä tarkoitettu yritys, oli ratkaistava tapauskohtaisesti kokonaisarvion perusteella. Kokonaisarviossa oli otettava huomion muun ohella toiminnan laatu, jatkuvuus, aktiivisuus, taloudellisen riskin ottaminen, suunnitelmallisuus ja voiton tavoitteleminen. Arvopaperikauppaa harjoittavan yhtiön kohdalla asian arvioinnissa voitiin ottaa huomioon myös esimerkiksi toteutuneiden kauppojen määrä, liikevaihto, vaihto-omaisuuden määrä ja laatu, vieraan pääoman käyttö sekä liikevaihdon ja vaihto-omaisuuden välinen suhde. Palkatun työvoiman olemassaolo tai yrittäjän työllistyminen yhtiön toiminnassa puolsivat yleisesti sitä, että kyseessä on laissa tarkoitettu yritys. Palkatun työvoiman olomassaolo ei kuitenkaan ollut edellytyksenä huojennussäännöksen soveltamiselle.
Sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevan säännöksen soveltamisalaa ei lain esitöissä tai oikeuskäytännössä ollut sidottu siihen, onko yhtiön tuloverotus tapahtunut EVL:n mukaisesti. Tämä oli kuitenkin yksi kokonaisarvioinnissa huomioon otettava seikka, erityisesti milloin yhtiön verokohtelu oli ollut vakiintunutta ennen tulolähdejaon uudistamista v. 2020.
X Oy:n pitämistä PerVL 55.1 §:n kohdassa tarkoitettuna yrityksenä vastaan puhuvia seikkoja pidettiin kokonaisarvioinnissa painavampina kuin tätä puoltavia seikkoja. Suunniteltuihin lahjoituksiin ei voitu soveltaa sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevia säännöksiä.
Toisaalta korkein hallinto-oikeus peilasi yhtiön tilannetta siihen, miten sijoitustoimintaa olisi verotettu ennen tulolähdejaon uudistamista. Käytännössä vuoden 2020 muutoksessa tuloverolain TVL-omaisuus muuttui elinkeinoverolain MOM-omaisuudeksi. Nyttemmin MOM-omaisuuslaji on saanut olennaisesti laajemman soveltamisalan oikeuskäytännössä aiempaan TVL-omaisuuteen verrattuna.
KHO:n ennakkopäätöksen argumentaatiossa on kuitenkin ilmiselvä päättelyvirhe - ehkäpä muukin lapsus. Päättelyvirhe käy ilmi KHO:n aiemmasta ennakkopäätöksestä KHO 2013:96:
Yritysverotoimisto oli toimittaessaan X Oy:n verotuksia verovuosilta 2007 ja 2008 poikennut annetuista veroilmoituksista X Oy:tä kuultuaan siten, että X Oy:n omistamien Y Oyj:n osakkeiden katsottiin kuuluvan yhtiön henkilökohtaisen tulolähteen varallisuuteen eikä elinkeinotoiminnan tulolähteen käyttöomaisuuteen. Poikkeamisella ei ollut vaikutusta verovuoden verotettavaan tuloon eikä varallisuuteen.
Verotuksen oikaisulautakunta oli jättänyt tutkimatta X Oy:n vaatimuksen Y Oyj:n osakkeiden katsomisesta elinkeinotoiminnan tulolähteen käyttöomaisuuteen kuuluviksi, koska X Oy:llä ei katsottu olevan oikeussuojan tarvetta. Hallinto-oikeus oli hylännyt X Oy:n valituksen.
Asiasta oli verotusta toimitettaessa tehty sinänsä päätökseksi kutsuttu kannanotto, jolla ei ollut sitovaa vaikutusta myöhempien vuosien verotuksessa. Päätöksen vaikutus ei siten ollut sama kuin verotusmenettelystä annetun lain 62 §:ssä tarkoitetuissa ja niihin rinnastettavissa tilanteissa. Tulevina vuosina suunniteltavien toimenpiteiden verokohtelusta olisi aikanaan mahdollista saada sitova ennakkoratkaisu tai ennakkotieto niistä erikseen säädetyssä järjestyksessä.
Koska yritysverotoimiston päätös siirtää Y Oyj:n osakkeet X Oy:n käyttöomaisuudesta henkilökohtaisen tulolähteen varallisuuteen ei ollut vaikuttanut X Oy:n veron määrään eikä valituksessa näin ollen ollut vaadittu yhtiön verotusta muutettavaksi, yhtiön oikaisuvaatimus oli tullut jättää tutkimatta ja hallinto-oikeuden oli tullut hylätä yhtiön valitus.
Korkein hallinto-oikeus totesi, mm. Suomen perustuslakiin verovelvollisen vahingoksi vedoten vuonna 2013, että verovelvollisella ei ole oikeutta valittaa siitä, että verohallinto muuttaa verovelvollisen määrittelemää omaisuuslajia.
KHO:n ennakkopäätöksessään tulkintaohjeeksi ottama määrittely verovelvollisen vakiintuneesta verokohtelusta ennen tulolähdemuutosta verovuodesta 2020 alkaen, vaikuttaa tulkintaperusteena verovelvollisen vahingoksi vähintäänkin hullunkuriselta. Epäilen, että vieläkin riemukkaampia adjektiiveja on löydettävissä:
On virheellistä KHO 2013:96:n perusteella arvioida sukupolvenvaihdoksen soveltumattomuutta verovelvollisen vahingoksi ennakkopäätöksen KHO 2024:68 kaltaisesti. Tällaista konkreettista vaikutusta ei ao. päätöksestä käy ilmi, eikä yllä kuvatusti tällaista ole ollut, koska yhtiöllä ei ollut liiketapahtumia verovuonna 2019.
On myös ennenkuulumatonta, että vajaan kuukauden verovuosi ilman liiketapahtumia muodostaisi verovelvollisen vahingoksi tai verovelvollisen eduksi vakiintuneen verotuskäytännön.
