Olen purjehtija Nooa Laukkanen ja meri on työpaikkani ja rakas kotini. Lapsuudesta lähtien eletty merielämä antaa meren monimuotoisuuden vaalimiselle ja vastavoimien tutkimiselle mittaamattoman merkityksen. Yhteistyössä KPMG:n kanssa tutkin tässä ja tulevissa kirjoituksissani urheilijan vastuullisuutta ja merien tilaa omasta uteliaasta näkökulmastani.
Olen piipahtamassa Suomessa ja opiskelu on haastanut taas rytmini uusiksi. Mietin motivaatiota. Löydän itseni prokrastinoimasta, päästämällä itseni vähän vähällä, vaikka opiskelu ja huippu-urheilun vaatima ”toimistoduuni” normaalin treenin päälle täyttää päivät täysin. Kuivalla maalla oleilu haastaa ikigaita, vapaasti käännettynä tekemisen iloa ja tarkoitusta, mutta keskeneräisyyden sietäminen opiskelujen suhteen saa minut miettimään tarkoitusta, ja sen suhdetta motivaatioon syvemmin.
Mikä saa toiset tekemään, toimimaan ja toiset välttelemään, vähättelemään tai jopa jäätymään, vaikka tavoite ja tieto tekemisen tarpeellisuudesta olisi kaikilla sama?
Onko liikunta pakollinen paha vai hyve?
Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin mukaan taas yhä useampi lapsi on vieraantunut täysin liikkumisesta. Jopa hikoilu tuntuu lapsille vieraalta, ja kouluilla tilanne on kärjistynyt hälytystilaan. Ei ole riittävästi opetusta, ei tunteja, ei tilanteen vaativaa pedagogiikka, sanoo artikkelissa asialle äänen antanut Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry:n erityisopettaja Heidi Rautajoki.
Tilannetta on vaikea kuvitella, ja toisaalta ei olleenkaan. Miksi tehdä mitään, ellei ole pakko. Artikkelissakin mainittu totuus on, että lapset (ja aikuiset) kääntyvät mieluummin kännykkään, joka viihdyttää. Pahemmalta kuulostaa kuitenkin se, että ponnistelu koetaan vastenmieliseksi. Miksi rasittaa itseään, kun mielihyvän saa helposti ja heti.
Käännyn itsekin mielelläni kännykkään ja sen valmiiksi katettuun viihteeseen. Uskaltaisin väittää, että suurin osa meistä joutuu ponnistelemaan pois helpoista ratkaisuista löytääkseen motivaation ja voiman tuosta syvemmältä kumpuavasta tekemisen ilosta ja tarkoituksesta, ikigaista. Urheilijana se voima on minulle niin vahva, että se on melkein pakottava tarve, mutta sitä on pohjustanut kulttuuri, jossa olen kasvanut - niin kotoa, koulusta kuin yhteisöltä tullut malli ja rakenne hyvästä elämästä, tavoitteista ja vastuusta. Hätkähdyttävän paljon on muuttunut siitä, kun itse hikoilin alakoulun liikuntatunneilla.
Kenen vastuulla liikkuminen on?
Vieraantuminen yhteisestä ja ihmisyyttä draivaavista arvoista pysähdyttää. Miten liikkumisesta, elämän ja terveyden perustasta, on tullut lapsille noin vierasta tai yhteiskuntamme peruspilareissa vapaaehtoista? On helppoa puhua ikigaista ja antaa vitosen vinkkejä siitä, miten löytää liikunnan ilo - hyvän elämän kulmakivet. Ongelma tuntuu kuitenkin olevan rakenteellinen. Uusiin asemiin asettuneen maailmajärjestyksen eetos, jossa vastuu on aina sen seuraavan: Opettajan, jonka on tehtävä isompia ihmeitä rajatuimmin resurssein. Kodin, jonka on osattava taistella yksin Kiinasta johdettua digitaalista mustaa aukkoa vastaan. Yksilön, jonka nyt vaan on tsempattava kovempaa. Se pätee minuun ja opiskeluuni, mutta ei lapsiin, jotka eivät enää edes tiedä mitä liikkuminen on.
Viiden ”tiktokattavan” vinkin sijaan heitän haasteen meille jokaiselle, jotka olemme tosissamme siirtymässä uuteen aikaan ja ajatteluun, jossa value hakee uutta kestävää tasapainoa omistajien ja tulevaisuutta kannattelevien voimien suhteen:
Onko ikiliike meille ikigai, tekemisen ilo & tarkoitus?
Elämän hikigai
Kuinka vahvasti liike, liikkuminen on yrityksesi kulttuurissa tai arvoissa? Jotain tykyä ja työsuhdefillareita kovempaa kamaa: näkyykö liikkuminen, fyysisyys liiketoimintanne ytimessä siinä, missä digitaalisuus tai puhdas siirtymä – tuottamissanne tuotteissa tai palveluissa? Entä partneroitumisissa, urheilun ja liikkumisen tukemisessa ja totta kai, omassa yrityskulttuurissa? Voisiko teitä motivoida yhteinen ymmärrys siitä, että kaiken hyvän ja erityisesti muutoksen eteen kuuluu hikoilla? Ei ikigaita ilman hikigaita.
Lisätietoja
Nooa Laukkanen on vuoden 2024 olympialaisiin tähtäävä Suomen maajoukkuepurjehtija, joka tutkii vastuullisuutta ja merien tilaa omasta näkökulmastaan. Nooa on maailman meriä kiertävä huippupurjehtija ja Hankenissa opiskeleva tulevaisuuden tekijä.
Nooan matkaa olympialaisiin voit seurata: (instagram) sekä (facebook)
Kuva: Jukka Saarikorpi Photography
