Viime päivinä välillinen verotus on ollut julkisuudessa erityisesti osana kansainvälistä politiikkaa, missä tavaratulleja ja niillä uhkaamista on käytetty politiikan välineinä. Osin mahdollisia tulleja on perusteltu myös sillä, että Euroopan unionissa käytössä olevan arvonlisäverojärjestelmän on, sinänsä perusteitta, väitetty syrjivän EU:n ulkopuolisia tuottajia.

Nähtäväksi jää, mitä mahdollisen kauppasodan osalta tapahtuu, mutta sen tiedämme, että välillisen verotuksen järjestelmät eivät ole katoamassa maailmasta. Välilliset verojärjestelmät, ja erityisesti meille eurooppalaisille hyvin tuttu arvonlisäverojärjestelmä, ovat osoittautuneet joustaviksi ja ne pystyvät mukautumaan taloudellisessa toiminnassa tapahtuviin muutoksiin. Lisäksi niiden merkitys valtioiden verotulojen keräämisessä tulee yhä kasvamaan tulevaisuudessa.

Miten välillinen verotus voi muuttua vuoteen 2030 mennessä?

Digitaalisuus ja teknologiset mahdollisuudet lisääntyvät kaikilla modernin elämän aloilla, mikä tarkoittaa myös sitä, että välillinen verotus on keskellä historiansa nopeinta muutosta. Tähän liittyen KPMG on julkaissut raportin välillisen verotuksen tulevaisuudesta, jossa esitetään kymmenen näkemystä siitä, miten välillinen verotus muuttuu seuraavien viiden vuoden aikana:

  1. Arvonlisäverojärjestelmän perusta laajapohjaisena ja neutraalina kulutusverojärjestelmänä on kunnossa, ja pystyy vastaamaan talouden ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksiin jatkossakin
  2. Hiilenkäytön hinnoitteluun ei vielä löydy globaalilla tasolla yhtä oikeaa ja tehokasta tapaa
  3. Yritysverotuksessa siirrytään osin digitaalisten palvelujen veromalleihin (DST) vaihtoehtona perinteiselle yritysverotukselle
  4. Tulliverotuksen merkitys ja käyttö lisääntyy osana geopolitiikkaa huolimatta niiden yleisesti tunnetuista haitoista 
  5. Sähköisen laskutus merkitys lisääntyy nimenomaan välillisen verotuksen osalta, mutta lopulta kyse on vain välivaiheesta kehityksessä, jossa viranomaiset hyödyntävät verovelvollisten dataa laajamittaisesti kaikissa verolajeissa
  6. Välillisen verotuksen toimintamalleja ja hallinnointia eivät sääntele lait, vaan ERP- ja muut järjestelmät
  7. Tekoälyn käyttö tarjoaa myös viranomaisille valtavasti mahdollisuuksia mutta kehityksessä on riskinsä
  8. Teknologian tehokas hyväksikäyttö mahdollistaa yhä tehokkaampiin välillisen verotuksen järjestelmiin siirtymisen verovelvollisten kuluja ja hallinnollista työtä vähentäen
  9. Teknologian mahdollisuuksia hyväksikäyttämällä olisi - ainakin periaatteessa - mahdollista vaikuttaa nykyisestä poikkeavin keinoin arvonlisäverotuksen kohdentumiseen esimerkiksi eri sosioekonomisessa asemassa oleviin kuluttajiin
  10. Teknologian ja järjestelmien merkityksen kasvu välillisessä verotuksessa edellyttää verotuksen ammattilaisilta uusia taitoja perinteisen verotuksen ymmärtämisen lisäksi

Visioiden toteutuminen ja niiden tarkkuus selviää vuosien kuluessa. On joka tapauksessa selvää, että välillisen verotuksen tulevaisuus on kiinnostava ja täynnä teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. 

 

Keskustellaan yhdessä, miten välillisen verotuksen muutokset koskevat yristystänne ja millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat teille.

The future of indirect taxes to 2030

Miten välillinen verotus kehittyy tulevina vuosina?

Lisätietoja