Korkean teknologian ja puolustusalan yritysten toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Muutokset parantavat liiketoimintanäkymiä, mutta tuovat yrityksille myös uusia suoria riskejä ja lisäksi lainsäädännöllisiä velvoitteita muun muassa pakotteiden kautta.
Kärjistynyt tilanne lisää riskejä lännen yritystoiminalle esimerkiksi suorien kyberhyökkäysten muodossa, mutta myös sen vuoksi, että Venäjällä on tarve korvata pakotteiden ja vientirajoitusten kohteena olevaa teknologiaa tai kiertää pakotteita eri tavoin.
Myös muut turvallisuusriskit on edelleen otettava huomioon. Euroopan poliisiviranomaisen Europolin selvityksen mukaan 86 prosenttia merkittävistä järjestäytyneen rikollisuuden ryhmistä Euroopassa hyödyntää yritystoimintaa omistamalla yrityksiä tai hyväksikäyttämällä muutoin yritystoimintaa omassa rikollisessa toiminnassaan, sen peittelyssä tai rahanpesussa.
Puolustusalan ja niin sanottuja kaksikäyttötuotteita kehittävien yritysten odotetaan toimivan luotettavasti ja turvallisesti sekä hallitsevansa toimintaansa liittyvät riskit myös alihankintaketjujen osalta.
Yritysturvallisuus
Yritystoiminnassa turvallisuus on yksi keskeisimmistä arvoista. Turvallisuus ymmärretään ja määritellään eri tavoin yrityksestä tai organisaatiosta riippuen. Usein joku turvallisuuden osa-alueista korostuu muita enemmän – toisessa yrityksessä se voi olla tietoturvallisuus, toisessa henkilöturvallisuus tai paloturvallisuus. Varautuminen on huomioitava kaikkien riskien osalta. Turvallisuusjohtaminen perustuu yrityksen omiin lähtökohtiin ja tarpeisiin. Tavoitteena on, että työtä voidaan tehdä turvallisesti ja erilaisiin uhkiin on varauduttu.
Vaikka turvallisuutta ei aina ole helppoa arvottaa tai mitata, on mahdollista selvittää, kuinka hyvin yrityksen turvallisuusasiat ovat hallinnassa. KPMG:n kokonaisturvallisuuden lähestymistavan tavoitteena on varmistaa, että kaikki turvallisuuden osa-alueet on riittävästi huomioitu organisaation turvallisuusjohtamisessa. Kokonaisturvallisuuden nykytilan arvio kertoo, onko yritykseen kohdistuviin turvallisuusvaatimuksiin vastattu, kuinka kattavaa johdolle annettavan turvallisuusraportoinnin taso on ja tulisiko johonkin turvallisuuden osa-alueeseen kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Nykytila-arvion tuloksena saadun johdon kokonaisnäkemyksen perusteella turvallisuuden kehittämistoimet on helpompi suunnata oikeisiin kohteisiin.
Liiketoimintakumppaneiden taustaselvitykset – ennaltaehkäisy kannattaa
Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa puolustussektorin toimijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota liikekumppaneidensa taustoihin. Kansainväliset pakotteet, tiukentuva sääntely ja mainehaittojen riski tekevät taustaselvityksistä kriittisen osan riskienhallintaa ja liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamista. Pakotelistojen rikkominen – vaikka vahingossa – voi johtaa vakaviin oikeudellisiin ja taloudellisiin seuraamuksiin, jotka vaarantavat liiketoiminnan. Taustaselvitykset varmistavat, että yrityksesi ei ole sidoksissa tahoihin, jotka ovat pakotteiden tai muiden rajoitusten alaisia.
Yhteistyö epäluotettavien tai epäeettisesti toimivien tahojen kanssa voi vaarantaa yrityksen maineen, luottamuksen ja asiakassuhteet. Syvällinen taustojen tarkistaminen auttaa varmistamaan, että liikekumppanit noudattavat samoja korkeita eettisiä ja oikeudellisia standardeja. Taustaselvitykset eivät ole pelkkä muodollisuus, vaan ne ovat tehokas työkalu, jolla vältetään ongelmia ennen niiden syntymistä. Niiden avulla tunnistetaan mahdolliset riskit – kuten kyseenalaiset omistussuhteet ja yhteydet riskimaihin – jo ennen sopimusten allekirjoittamista. Panostamalla liikekumppaneiden taustaselvityksiin suojaat liiketoimintaasi ja varmistat, että toimintasi kestää kriittisen tarkastelun niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa.
Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä
Yritysturvallisuuteen ja taustaselvityksiin liittyvää asiantuntemusta ja palvelua kannattaa hankkia riskitason ja tarpeen mukaan yhteistyökumppaneilta. Voimme arvioida tilannetta kanssanne ja tarjota kokemuksemme perusteella kustannustehokasta ja sopivan tasoista tukea. Verkostomme kautta tuomme maailmanlaajuisen ulottuvuuden ja uskottavuuden.