Paikallista sopimista koskevat muutokset astuivat voimaan 1.1.2025. Ne laajentavat paikallisen sopimisen mahdollisuuksia monilla työpaikoilla, joissa paikallinen sopiminen ei ole aiemmin ollut joko lainkaan tai vain hyvin rajallisesti mahdollista. 

Paikallisen sopimisen määritelmä

Ensin on syytä määritellä, mitä paikallisella sopimisella tarkoitetaan. Paikallisen sopimisen käsitettä ei ole määritelty lainsäädännössä. Laajassa merkityksessä paikallisella sopimisella tarkoitetaan periaatteessa kaikkea työpaikkakohtaista sopimista työnantajan ja työntekijöiden (tai näiden edustajien) välillä. Suppeassa merkityksessä paikallisella sopimisella tarkoitetaan työehtosopimuksen nimenomaiseen määräykseen perustuvaa mahdollisuutta poiketa tietyistä työehtosopimuksen määräyksistä, työehtosopimuksen sallimista rajoissa. Työehtosopimuksen määräysten mukaisesti tehty paikallinen sopimus on kyseisellä työpaikalla noudatettava työehtosopimuksen osa, minkä takia sillä on työehtosopimuksen oikeusvaikutukset. Tässä artikkelissa paikallista sopimista käsitellään sen suppeassa merkityksessä. 

Mitkä ovat keskeisimmät muutokset paikallisen sopimuksen uudistuksessa?

Aiemmin laissa estettiin järjestäytymättömiä, yleissitovaa työehtosopimusta noudattavia työnantajia tekemästä paikallisia sopimuksia, joilla poikettaisiin tietyistä työlakien (työsopimuslaki, työaikalaki, vuosilomalaki, opintovapaalaki) säännöksistä, vaikka työehtosopimus olisi muuten mahdollistanut sen. Jatkossa myös järjestäytymättömillä työnantajilla on oikeus tehdä paikallisia sopimuksia, joilla työehtosopimuksen salliessa poiketaan edellä mainittujen työlakien säännöksistä. Muutos lisää merkittävästi yritysten välistä yhdenvertaisuutta tässä suhteessa.

Toinen merkittävä muutos koskee sitä, kuka voi tehdä paikallisen sopimuksen työntekijöiden puolesta. Tähän mennessä tähän on yleensä vaadittu luottamusmiestä. On kuitenkin varsin tavallista, että yrityksessä ei ole lainkaan luottamusmiestä. Luottamusmiehen valinta ei ole pakollista, vaan se riippuu työntekijöistä. Jos sellainen valitaan, edustaa luottamusmies lähtökohtaisesti kaikkia työehtosopimuksen alaisia työntekijöitä, riippumatta siitä, kuuluvatko työntekijät ammattiliittoon vai eivät. Luottamusmiehen puuttuminen on tähän mennessä estänyt paikallisen sopimisen useilla työpaikoilla.

Myös jatkossa paikallisen sopimuksen osapuolet määräytyvät sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Jos työehtosopimus edellyttää osapuoleksi luottamusmiestä, ja sellainen on valittu, allekirjoittaa luottamusmies paikallisen sopimuksen myös jatkossa. Työehtosopimuksen osapuolet voivat kuitenkin jatkossa määrittää vaihtoehtoisen menettelytavan paikallisen sopimuksen tekemiselle, jos luottamusmiestä ei ole valittu.

Jos vaihtoehtoista toteutustapaa ei ole luotu, paikallinen sopimus voidaan tehdä jatkossa luottamusvaltuutetun kanssa. Lisäksi on syytä huomata, että uusien säännösten myötä työntekijöillä, jotka eivät ole työehtosopimukseen sitoutuneen työntekijäyhdistyksen jäseniä, on oikeus enemmistöpäätöksin valita keskuudestaan luottamusmiehen rinnalle luottamusvaltuutettu edustamaan heitä paikallista sopimusta koskevissa kysymyksissä. Näissä tapauksissa paikallisen sopimuksen allekirjoittavat työntekijöiden puolesta sekä luottamusmies että luottamusvaltuutettu. Työnantajan on jatkossa edistettävä luottamusvaltuutetun valmiuksia, jotka liittyvät osaamiseen ja työpaikan toimintaympäristön tuntemukseen, jos tämä toimii henkilöstön edustajana paikallisia sopimuksia tehtäessä.

Luottamusvaltuutetun oikeuteen tehdä paikallinen sopimus liittyy siirtymäsäännös, jonka mukaan paikallinen sopimus voidaan tässä tapauksessa tehdä vain lain voimaantulon jälkeen alkaneiden työehtosopimusten nojalla. Toisin sanoen uusi sääntely koskee täysimääräisesti vain niitä työehtosopimuksia, jotka tehdään vuodesta 2025 eteenpäin.

Kolmas merkittävä muutos on se, että paikallinen sopimus on jatkossa toimitettava työsuojeluviranomaiselle (AVI) kuukauden kuluessa sopimuksen tekemisestä. Tämä ei koske yksittäisen työntekijän kanssa tehtäviä sopimuksia. Toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä seuraamusmaksu. Tähän liittyen on syytä huomata, että viranomaisille toimitettavat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, minkä takia työnantajan on tärkeää tuoda tämä esille asiakirjoja viranomaiselle toimittaessaan.

Neljäs merkittävä muutos on se, että jatkossa myös yrityskohtaisella työehtosopimuksella voidaan sopia paikallisesti työlaeista poikkeavasti, kun aiemmin se on ollut mahdollista vain valtakunnallisella työehtosopimuksella. 

Mihin paikallisen sopimuksen uudistus ei vaikuta?

Paikallisen sopimisen mahdollisuus ja laajuus perustuu myös jatkossa työehtosopimukseen. Toisin sanoen, jos työehtosopimus ei mahdollista paikallista sopimista tietyn asian osalta, ei siitä jatkossakaan voida tehdä paikallista sopimusta, vaikka joku toinen työehtosopimus kyseisen asian osalta tämän sallisi.

Lisäksi lainmuutos ei muuta sitä, että myös jatkossa sopiminen olisi tarkoitus tapahtua ensisijaisesti työnantajan ja luottamusmiehen välillä. Tosin tähänkin mennessä on monien asioiden osalta ollut mahdollista sopia paikallisesti myös suoraan työntekijöiden kanssa, joten siltäkään osalta muutosta aiempaan ei tule.  

Lopuksi

Paikallisen sopimisen muutokset on tervetullut ja kauan odotettu uudistus. Työn tekemisen tavat saattavat poiketa jopa saman yrityksen sisälläkin sen verran merkittävästi, että tarve joustavaan, työpaikan erityisolosuhteet huomioonottavaan sopimiseen on usein välttämätöntä yrityksen häiriöttömän toiminnan turvaamiseksi.

KPMG:n palveluvalikoimaan kuuluu paikallisten sopimusten laatiminen sekä niissä neuvominen. Suosittelemme kääntymään työoikeuden asiantuntijoidemme puoleen, kun yrityksenne suunnittelee paikallista sopimista.