Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuore ennakkopäätös 2025:6 tarkentaa kylpylähotellirakennusten arvostamiseen sekä rakennusten osien erikseen arvostamiseen liittyviä kriteereitä ja periaatteita. KPMG toimi veroriidassa verovelvollisen asiamiehenä.
Toimitetuissa verotuksissa rakennuskokonaisuuteen kuuluva kylpylä oli arvostettu osana hotellirakennusta. Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että hotellirakennukseen kuuluva kylpylä, joka sijoittui pääasiallisen käyttötarkoituksen muodostavista majoitustiloista erilleen ja oli tarkoitettu rakennuksessa majoittuvia asiakkaita huomattavasti suuremmalle asiakasmäärälle, voitiin arvostaa muusta rakennuksesta erikseen edellyttäen, että kylpyläosa muodosti huomattavan osan koko rakennuksesta.
Mielenkiintoista päätöksessä oli, että rakennuksen osan huomattavuutta oli arvioitava pinta-alojen lisäksi myös rakennuksen eri osien tilavuuksia vertailemalla. Kun rakennuksen keskenään erilaiset tilat voivat poiketa toisistaan olennaisesti esimerkiksi tilojen korkeuden osalta, saattaa KHO:n päätös lisätä tilanteita, joissa rakennuksen eri osia voidaan arvioida eri säännösten perusteella. Useissa tilanteissa rakennuksen osien erikseen arvostaminen johtaa verovelvolliselle edulliseen lopputulokseen.
KPMG:n kiinteistöverotuksen asiantuntijat ovat viime vuosina toimineet asiamiehinä useissa KHO:n ennakkopäätöksiin johtaneissa muutoksenhakuprosesseissa. Ennakkopäätös KHO 2025:6 on jälleen yksi osoitus tästä pitkäjänteisestä työstä, jonka seurauksena KHO on lausunut kiinteistöjen arvostamissäännöksiä selkeyttäviä oikeusohjeita.
Mikäli korkeimman hallinto-oikeuden päätös herättää kysymyksiä tai haluatte KPMG:n arvioivan kiinteistöveroksenne tasoa, autamme mielellämme.