KPMG avusti suomalaista toimijaa hakemaan rahoitusta EU:n Innovaatiorahastosta vihreän siirtymän hankkeelle. EU:n innovaatiorahasto myönsi hankkeelle kymmeniin miljoonin euroihin nousevan avustuksen. Rahasto myönsi kyseisellä rahoituskierroksella neljälle suomalaiselle yritykselle rahoitusta.

Innovaatiorahaston uusi haku on auennut joulukuun alussa ja se on käynnissä huhtikuun alkuun saakka. Rahasto myöntää taloudellista tukea, joka kattaa jopa 40–60 prosenttia kustannuksista, joita yritykset kohtaavat innovatiivisten vähähiilisten teknologioiden kaupallistamiseen ja skaalaukseen liittyen. Tavoite on jakaa yritysten riskiä investoida puhtaaseen energiaan ja teollisuuteen tulevaisuuden kannalta kestävän talouskasvun luomiseksi.

Miten KPMG voi auttaa tukimuotoisen EU-rahoituksen hakemisessa?

Tukihakemus vaatii paljon työtä ja ammattitaitoa ja vain noin joka viides hakemus menestyy. Asiantuntijamme auttavat varmistamaan, että hakuprosessi etenee sujuvasti ja mahdollisuudet EU-rahoituksen saamiseksi ovat parhaat mahdolliset. Eri rahastojen hakuajat vaihtelevat, joten hakemuksen ajoitus on keskeistä.

Tarjoamme yrityksenne käyttöön 900 asiantuntijasta koostuvan maailmanlaajuisen asiantuntijaverkostomme, jolla on monialaista osaamista EU:n tukihakemuksista sekä -prosesseista sekä USA:n ja muiden maiden tuista. Asiantuntijamme avustavat yritystänne monipuolisesti koko hakemusprosessin läpi ja sen jälkeen:

Tukimahdollisuuksien kartoittaminen

EU:n rahoitustukea on mahdollista saada eri rahastoista ja ohjelmista, mikä voi tehdä prosessista monimutkaisen. 

Autamme tunnistamaan, mikä rahoitusohjelma tai rahasto sopii parhaiten yrityksesi hankkeeseen. Lisäksi arvioimme yrityksesi hakukelpoisuuden ja varmistamme, että hanke täyttää kaikki ohjelman vaatimukset.

Hakemusten laadinta

Hakemukset voivat olla satoja sivua pitkiä ja erittäin yksityiskohtaisia. Hyvin laadittu ja selkeä hakemus on avainasemassa rahoituksen saamisessa ja usein se vaatii monialaista osaamista.

Asiantuntijoillamme on vahva kokemus monimutkaisista ja teknisesti vaativista tukihakemuksista. Autamme korostamaan yrityksesi hankkeen vahvuuksia ja vastaamaan rahoittajien kriteereihin. 

Tukien hallinta ja raportointi

EU vaatii yksityiskohtaista ja tarkoin säädeltyä raportointia siitä, miten myönnetty rahoitus on käytetty. Rahoitusta voidaan periä takaisin, jos raportointi ei ole riittävällä tasolla.

Autamme yritystäsi luomaan tehokkaat prosessit tukien hallintaan ja raportointiin. Hallinnan ja raportoinnin voi myös ulkoistaa asiantuntijoillemme.

Ota meihin yhteyttä

Keskustelemme mielellämme siitä, miten voisimme tukea yritystäsi EU-rahoituksen hakemiseen liittyen.