Timo Hirvosella on takanaan pitkä historia KPMG:llä, tarkemmin ottaen Timo on työskennellyt täällä eri tehtävissä jo 15 vuoden ajan. Alun perin hän tuli taloon harjoittelijaksi taloushallinnon tiimiin opintojensa ohessa.
Harjoittelujakson jälkeen Timo jatkoi kesätyöntekijänä, kunnes hänelle tarjottiin vakituista työpaikkaa. Timon ensimmäiset työtehtävät liittyivät ennen kaikkea taloushallinnon tehtäviin. Myöhemmin hän keskittyi laskutukseen, erilaisten järjestelmien pääkäyttäjänä toimimiseen ja uusien työntekijöiden tukemiseen.
Vuonna 2017 Timo aloitti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelun Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Eräs KPMG:n partneri tiesi Timon opinnoista ja kysyi, oliko Timo koskaan harkinnut uraa tilintarkastuksen parissa. Vaikka tämä uravaihtoehto ei ollut aiemmin käynyt Timon mielessä, kysymys jäi mieleen ja uuden rekrytointikierroksen alkaessa Timo päätti hakea tilintarkastuksen tehtäviin.
Tänä päivänä Timo toimii seniorina Audit 3 -tiimissä, jossa hän keskittyy erityisesti pieniin ja keskisuuriin asiakkaisiin. Aluksi hänen tehtävänsä toteutettiin työkiertona, mutta huomattuaan kuinka paljon hän nautti tilintarkastuksen monipuolisista työtehtävistä, Timo halusi tehdä muutoksesta pysyvää.
Erityisesti hyvät koulutusmahdollisuudet motivoivat – kaikkia kannustetaan osallistumaan koulutuksiin säännöllisesti ja päivittämään osaamistaan. Tulevaisuudessa Timo tähtää tilintarkastuksen ammattitutkinnon suorittamiseen ja hän tietää jo nyt, että KPMG on työntekijöidensä tukena tässä tavoitteessa.
KPMG on tukenut Timon kasvua monella tapaa. ”Opiskellessani pystyin yhdistämään opinnot ja kokopäiväisen työn, kiitos organisaation joustavuuden. Lisäksi ylempi AMK-tutkintoni johti minut uudelle urapolulle KPMG:n sisällä. Vaikka tunnen organisaation erittäin hyvin, uudet työtehtäväni ovat osoittautuneet vaihteleviksi ja olen nauttinut työskentelystä suoraan asiakasrajapinnassa. Minulla on ollut monia erilaisia vastuualueita KPMG-urani aikana ja olen oppinut, että kiinnostus uusiin tai erilaisiin työtehtäviin kannattaa ilmaista rohkeasti. Omalla kohdallani se on johtanut muun muassa toisten kouluttamiseen ja uusien järjestelmien hallinnointiin.
Ihmiset ovat kuitenkin aina olleet pääasiallinen syy siihen, miksi olen nauttinut KPMG:llä työskentelystä. Työkaverini samassa tiimissä ja ympäri organisaatiota ovat pitäneet minulle hyvää seuraa vuosien varrella.”