Ulkomaiset vakuutuskuoret: jo 14 vuotta julkisuuden valokeilassa Ulkomaiset vakuutuskuoret: jo 14 vuotta julkisuuden valokeilassa Ulkomaiset vakuutuskuoret: jo 14 vuotta julkisuuden valokeilassa

Aamulehti uutisoi vuonna 2008, että Espoo Bluesin on omistanut vuodesta 2004 lähtien luxemburgilainen vakuutusyhtiö, eikä yksityishenkilö. Yksityisen osakeyhtiön osakkeet oli sijoitettu sijoitussidonnaiseen henkivakuutukseen, eli tuttavallisemmin vakuutuskuoreen. Vakuutuskuorten moninainen käyttö jatkui verotuksellisesti arkista rataa seuraavat 12 vuotta, kunnes 1.1.2020 alkaen sijoitusinstrumentin verosääntely päivittyi.

Harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisi 21.3.2022 selvityksensä koskien ulkomaisten sijoitussidonnaisten vakuutustuotteiden muodostamia erinäisiä riskejä veron kiertämisen ja harmaan talouden torjunnan kannalta. Selvityksen mukaan vakuutuskuoria on voitu pyrkiä käyttämään lainsäädännön mahdollistamien verosuunnitteluvetoisten järjestelyiden toteuttamisessa ja lainsäädäntöaukkojen hyödyntämisessä. Lisäksi näitä tuotteita on selvityksen mukaan hyödynnetty myös tulojen salaamisessa ja ilmoittamattomien tulojen kotiuttamisessa.

Selvitys julkaistiin 14 vuotta sen jälkeen, kun vakuutuskuori sijoitusinstrumenttina nousi syvien kansanrivien tietoisuuteen valtakunnallisissa medioissa. 

Ulkomaiset sijoitussidonnaiset henkivakuutukset ja vastaavasti käytetyt kapitalisaatiosopimukset ovat vanha, myös Suomen vakuutussopimuslain tunnistama sijoitusinstrumentti. Verotusta koskeva oikeuskäytäntö näyttäytyy koko tänä aikana verovelvollismyönteisenä, eikä ao. sijoitusinstrumenttia koskien ole ensimmäistäkään julkaistua veronkiertoa sivuavaa keskusverolautakunnan, hallinto-oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. Näistä ratkaisuista esimerkkejä ovat mm.:

• Vakuutukseen perustuvien oikeuksin luovutus rinnastui omaisuuden luovutukseen (KHO 2019:79), mikä ulotti luovutustappioiden vähennyskelpoisuuden ja ns. hankintameno-olettamien soveltamismahdollisuuden vakuutuskuoreen liittyvien taloudellisten oikeuksien luovutukseen;
• Kapitalisaatiosopimus sai perintöverotuksessa sijoitussidonnaisen henkivakuutuksen perintöverokohtelun (KHO 2017:195), kun vainajan omistusaikainen arvonnousu jäi tuloverotuksen ulkopuolelle;
• Kapitalisaatiosopimus ja vallintaansaanti osana palkitsemisjärjestelmää. Veronalaisuus ja vähennyskelpoisuus (KVL 2012/28 & 29) ratkaisut sallivat epäsymmetrian jaksotuksessa, jossa yhtiö vähensi maksut ansaintajaksoittain ja henkilölle syntyi verotettava etu sitouttamisjakson päättyessä;
• Sijoitussidonnaista vakuutusta varten otetun lainan korkojen vähennyskelpoisuus (Oulun HAO 20.3.2009 09/0145/2), jossa korot olivat kalenterivuosittain vähennyskelpoisia verotuksessa, mutta tuloa verotettiin vasta, kun sitä nostettiin vakuutuskuoresta.

Kun Verohallinto, Verosaajien oikeudenvalvontayksikkö, Valtiovarainministeriö, Eduskunta ja Tuomioistuinlaitos ovat yli 12 vuoden passiivisuudellaan tai verovelvollismyönteisellä ratkaisukäytännöllään laajentaneet sijoitussidonnaisen vakuutuksen voittokulkua eri sijoitusinstrumentteja vertailtaessa, syntyy vaikutelma, jossa ensimmäinen joukko vertaa aitaa, ja Harmaan talouden selvitysyksikön vakuutuskuoria koskeva selvitys ja siihen liittyvä Verohallinnon tiedote aidan seipäitä.

Selvää on, että olipa kyse mistä tahansa sijoitusinstrumentista, sen käytön motiivit voivat yksittäistapauksessa osoittautua verotuksellisesti moitittaviksi. Veronkiertoa koskevan säännöksen analysointi ja siihen liittyvä haastava ja kunnianhimoa edellyttävä oikeudellinen argumentaatio nousi 25.3.2022 hyvin vilkkaan keskustelun kohteeksi tutkimusseminaarissa ”Veron kiertäminen tutkimuskohteena – 50 vuotta Kari S. Tikan väitöskirjasta Veron minimoinnista”.  Yleisluonteiset esimerkit veronkierroksi kvalifioituvista teoista osoittautuvatkin yksityiskohtaisessa tarkastelussa monesti ongelmallisiksi, kun oikeuskäytännöstä on tunnistettavissa vain verovelvollismyönteisiä ratkaisuja sijoitusinstrumentin verokohtelusta ja kunkin yksittäisen verovelvollisen motiivin tulee olla oikeudellisen arvion keskiössä.

Selvityksen sivulla 17 on esitetty esimerkki vakuutustuotteiden väitetystä väärinkäytöstä. Esimerkissä henkilö X päättää siirtää vakuutuskuoreen perustamansa holdingyhtiö B:n osakkeet, lainoittaa tätä yhtiötä vakuutuskuoren kautta ja lainoituksen turvin myy X:n omistamat 10 % A Oyj:n osakkeita holdingyhtiö B:lle 20 M€:n kauppahinnalla. Selvityksen mukaan kysymyksessä on järjestely, jota on pidettävä keinotekoisena ja veron kiertämisenä.

Tällainen mahdollisen veronkierron esimerkki vaikuttaa epäaidolta mm. seuraavista syistä:

1. Järjestely olisi vakuutussopimuslain mahdollistama myös Suomen sisäisesti, jos suomalaiset vakuutusyhtiöt kaupallisesti tarjoaisivat vastaavaa sijoitusratkaisua.
2. Järjestelyn toteuttaminen johtaisi noin 4,4 M€:n välittömiin luovutusvoitto- ja varainsiirtoveroseuraamuksiin A Oyj:n osakkeiden käyvästä arvosta.
3. Lainoittamisajatus edellyttää sitä, että X:llä olisi tai hän rahoituksena jostain saisi yli 20 M€ henkilökohtaisesti rahavaroja, jotta hän voisi ao. varat vakuutuskuoreen sijoittaa.
4. Esimerkissä mainituilla korkojen verovähennysoikeudella ei ole B:lla taloudellista arvoa, koska - kuten esimerkissäkin todetaan - B Holding Oy:n saamat osinkotulot ovat verovapaata tuloa.
5. Vakuutuskuoresta on esimerkkitilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä, ja esimerkki taitaakin kertoa enemmän supliikista vakuutusmyyjästä ja huonosta verosuunnittelusta.

Selvityksessä jätetään siis mainitsematta, että esimerkissä X:lle realisoituu veronalainen myyntivoitto sekä B:lle varainsiirtoveronalainen saanto. Alimmillaan verokustannus lasketaan seuraavasti:  

1.  X vetoaa A Oyj:n osakkeet vähintään 10 vuotta omistettuaan 40 %:n hankintameno-olettamaan, jolloin A Oyj:n osakkeiden myynnistä hänelle tulee suoritettavaksi noin 4,1 M€:n luovutusvoittovero.
2.  B Oy:lle 1,6 %:n verokannalla tulee suoritettavaksi n. 320 t€:n varainsiirtoverokustannus.

Verotuksellisesti verovelvollinen X:n kannalta järjestely on vailla motiiveja, kallis, ja hallinnointikustannuksiltaan raskas. 

Selvityksessä esitetty veron kiertämisen ja verosuunnittelun yksioikoiseksi koettavissa oleva rajanveto vaikuttaa hämmentävältä. Tätä korostaa se verovelvollisten kannalta valitettava seikka, että sijoitusinstrumenttina vakuutuskuoret ovat vanha ilmiö, samoin kuin sinne sijoitetut muut varat kuin portfolioluonteiset sijoitukset.

Verohallinnon tiedotteen mukaan tällä hetkellä kymmenissä vakuutuskuoria koskevissa tapauksissa on käynnissä rikosprosessi, joissa ulkomaisiin vakuutussijoituksiin epäillään liittyvän veronkiertoa. Kuvatut tulojen salaaminen ja ilmoittamattomien tulojen kotiuttaminen eivät ole verosuunnittelua ja olisivat verorikosarvioinnin piirissä sijoitusinstrumentista tai sen puuttumisesta riippumatta.

Yksittäistapauksittain myös moitittavia sijoitusinstrumentin käyttötapoja on varmasti ollut olemassa. Muutaman vuoden takainen veroarmahdus-melkein-sääntely osoitti kuitenkin sen, että ihmiset, jotka ilmoittivat vapaaehtoisesti aiemmin Suomen verohallinnolle ilmoittamattomat ulkomaiset varansa ja tulonsa, pääsivät pelkällä säikähdyksellä, kun varat oli sijoitettu vakuutuskuoriin, koska mitään ilmoitettavaa ei ollutkaan, jos nostoja ei ollut tapahtunut.

Päivitettykin vakuutuskuoria koskeva verosääntely on vielä monilta osin avoin. Tämän osoittaa konkreettisesti 30.3.2022 julkaistu korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisu KHO 2022:41, joka ratkaistiin KPMG:n avustaman verovelvollisen eduksi.

Veroasiantuntijan ja verovelvollisten näkökulmasta edessä vaikuttaa olevan valtava määrä veroriitoja ja ilmeisesti rikosprosessejakin. Kun vakuutuskuoren asema on sijoitusinstrumenttina vakiintunut Suomessa, olisi tärkeää, että verotuksen rajankäynti tapahtuu hallinnollisessa prosessissa oikeudellisesti, asiaa ilman ennakkoasenteita arvioiden.

Se, että eri tahot ovat toistakymmentä vuotta harjoittaneet hiljaiseloa ao. sijoitusinstrumentin verokiertokeskustelun osalta ja asiassa aktivoidutaan, kun lainsäädäntö 1.1.2020 muuttuu, vaikuttaa verovelvolliskollektiivin kannalta vähintäänkin epätyydyttävältä.