Oikeusministeriö ilmoitti whistleblower-lainsäädännön viivästyvän helmikuulle 2022 ja esitti puolalaisen tulkinnan EU-oikeuden velvoittavuudesta
Oikeusministeriön 8.12.2021 julkaiseman tiedotteen mukaan ilmoittajansuojelulain mukaista oikeussuojaa ei ole ennen kuin kansallinen laki on tullut siirtymäsäännöksineen voimaan. Tämä herättää pohtimaan, onko väärinkäytösten ilmoittaja tyystin vailla oikeussuojaa kansallisen lain voimaantulon saakka. Entä mikä on EU-oikeuden rooli suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön?
Onko työnantajalla velvollisuus noudattaa EU-direktiiviä kansallisen lainsäädännön ylitse?
Jo käytössä olevissa työnantajakohtaisissa ilmoittajansuojajärjestelyissä työnantaja on tavanomaisesti sitoutunut tarjoamaan ilmoittajalle whistleblower-direktiivin mukaisen suojan, vaikka kansalliseen lakiin perustuvaa velvoitetta ei vielä ole. Lisäksi valtio ja sen määräysvallassa olevat yhteisöt ja yksiköt ovat velvollisia noudattamaan direktiiviä kansallisen lainsäädännön ylitse. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Valtioneuvoston omistajaohjaustyöryhmän antama ohje 8. huhtikuuta 2020 valtio-omisteisille yhtiöille implementoida direktiivin tarkoittama ilmoitus- ja ilmoittajansuojajärjestelmä odottamatta kansallista lainsäädäntöä on voimassa ja velvoittaa omistettuja yhteisöjä ja yksiköitä.
Oikeusministeriön tiedotteessa on havaittavissa yhtäläisyyksiä Puolan valtion tulkintaan EU-oikeuden velvoittavuudesta
Oikeusministeriön tiedotteessa on havaittavissa yhtäläisyyksiä Puolan valtion esitykseen kansallisen lainsäädännön muuttamisesta siten, että kansallinen lainsäädäntö olisi ensisijainen suhteessa EU-oikeuteen. Puolan valtion toimien seurauksena EU ilmoitti jäädyttävänsä Puolalle myönnetyn 57 miljardin suuruisen elvytystuen maksamisen sekä haastavansa Puolan EU-tuomioistuimeen.
Puolan ja EU:n välisessä kiistassa on kyse siitä, että Puolan perustuslakituomioistuin on linjannut osan EU:n perussopimuksen artikloista olevan ristiriidassa maan perustuslain kanssa. EU:n ensisijaisuuden periaatteen mukaan Euroopan unionin oikeus on jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden yläpuolella. Näin ollen jäsenvaltiot eivät siis voi panna täytäntöön kansallisia sääntöjä, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia.
Lainsäädännön viivästyksen vaikutukset työnantajalle
Tilanne on haastavampi muille kuin valtio-omisteisille työnantajayksiköille. Tuomioistuimet ovat käytännössä 17.12.2021 alkaen velvollisia soveltamaan EU:n whistleblower-direktiiviä ennen kansallista lainsäädäntöä. Näin ollen työnantajan ilmoittajansuojapolitiikka, jossa edellytetään epäilyilmoituksen toimittamista ensisijaisesti työnantajan omaan järjestelmään, tarkoittaa sitä, että riitatilanteessa tuomioistuin olisi velvollinen varmistamaan ilmoittajan saavan direktiivin mukaista suojaa kosto- tai syrjintätilanteessa ja työnantajalla olisi direktiivin tarkoittama käännetty todistustaakka toimintansa asianmukaisuudesta.
Työnantajan kannalta tilanne on hankala – direktiivi velvoittaa muita kuin EU:n jäsenmaita vain erityisten edellytysten vallitessa, mutta tuomioistuin on velvollinen turvaamaan direktiivin tarkoittamat edut ilmoittajalle. Ongelmatilanteessa kyse onkin siitä, että työnantaja on velvollinen kantamaan järjestelmän ja prosessin aiheuttamat kustannukset sekä etuoikeutettu hyödyntämään whistleblower-ilmoitusten tietoja sekä suojelemaan ilmoittajaa oikeusministeriön ilmoituksesta riippumatta. Oikeusministeriön tiedotetta tulkittaessa kysymys kuuluukin, syntyykö asiansa hoitaneelle työnantajalle oikeus kulujensa korvaamiseen oikeusministeriön ”ei suojaa ilmoittajalle” ilmoituksen perusteella?
Lue lisää Oikeusministeriön tiedotteesta.
