Trustit - luottamus instituutiona Trustit – luottamus instituutiona

Mediassa kerrotaan, että rahaa ja muuta varallisuutta on kätketty trusteihin, joita on perustettu sveitsiläisten juristien ja luxemburgilaisten pankkiirien avulla, usein eksoottisiin paikkoihin, kuten Cayman-saarille tai Brittiläisille Neitsytsaarille. Koko juttu kuulostaa oudolta ja keplottelulta, mutta onko asia näin?

Lyhyesti sanottuna ei. Juridisena ilmiönä trusti juontaa juurensa antiikin Roomaan, mutta nykypäivän trustit ovat peräisin 1100-luvun Englannista. Ensimmäiset trustit perustettiin ristiretkien aikaan. Kun ritari lähti Pyhään maahan sotimaan kuninkaan ja uskonnon puolesta, hän jätti linnansa ja maansa sijaishoitajan haltuun siihen asti, kunnes hän palaisi takaisin. Ajan myötä syntyi vakiintunut käytäntö ja sen mukana vakiintuneet käsitteet, jotka ovat edelleen käytössä. Trustin perustaja on Settlor, trustin hoitaja tai edunvalvoja on Trustee ja trustin edunsaajat ovat Beneficiaries.

Trusti on ilmiönä hyvin vanha ja alkuperäinen käyttötarkoitus ei ole vuosien saatossa muuttunut. Mediasta saa helposti käsityksen, että trusti olisi verovälttelyväline, tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kyse on perhe- ja sukuvarallisuussuunnitteluun ja -hallintaan tarkoitetusta työkalusta. 

Suomen perintöoikeus poikkeaa anglosaksisten maiden perintöoikeudesta. Suomessa rintaperillisillä on oikeus periä ainakin lakiosan verran perinnönjättäjän tahtotilasta riippumatta. Kun henkilö kuolee, hänen koko omaisuutensa siirtyy puolison, lasten tai jonkun muun, viime kädessä valtion omistukseen. Uudella omistajalla on oikeus tehdä perintönä saadulla omaisuudella mitä haluaa. Trusti on vaihtoehto suomalaisille tutummalle perintöjärjestykselle.

Trusti-järjestelyn keskeinen tarkoitus on saattaa perheen varallisuus pysyvään, niin sanottuun ”omistajattomaan” tilaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myöhemmät sukupolvet eivät peri mitään, vaan heistä tulee trustin edunsaajia. He voivat saada trustista varoja sen edunvalvojan päätöksellä. Näin perheen omaisuus pysyy jakamattomana ja ”ikuisena”, jolloin perilliset voivat hyötyä siitä sukupolvesta toiseen.

Trustin varojenjako edunsaajille on myös usein tarkasti säänneltyä ja vain tietyt henkilöt voivat tulla edunsaajiksi ja varoja voidaan jakaa vain tiettyihin tarkoituksiin. Tyypillisiä hyväksyttyjä tarkoituksia ovat koulutukseen liittyvät menot (lukukausimaksut, asumiseen liittyvät kulut) ja terveydenhoitoon liittyvät kulut. Toisin sanoen se, että olet edunsaaja, ei välttämättä tarkoita, että saat trustista senttiäkään.

Edellä kerrottua taustaa vasten on helppo ymmärtää, että trusti oikein käytettynä ei ole verokeplottelun väline. Joku voisi sanoa, että jos ei peri, niin ei maksa perintöveroakaan. Tämä pitää tietysti paikkansa, perillinen ei tällöin ole saanut mitään, mitä verottaa. Jos vaihtoehtoina on saada kymmenen miljoonaa euroa perintönä (verojen jälkeen yli kahdeksan miljoonaa euroa pankkitilille) tai olla saamatta mitään (poissulkien tulevaisuudessa mahdollisesti jotain ennalta määriteltyä tarkoitusta varten luovutetut varat), niin ainakin minun mielestäni on vaikea nähdä, miten viimeksi mainittu vaihtoehto voitaisiin katsoa edes verosuunnitteluksi, saatikka verovälttelyksi.

Oikein käytettyinä trustit ovat perhevarallisuussuunnitteluun ja -hallintaan tarkoitettu työkalu. Ne suojaavat kertynyttä perhevarallisuutta ja edunsaajia sukupolvesta toiseen. Suomi on nuori maa ja nuoruudessa on paljon hyvää, mutta siitä huolimatta nuorella valtiolla voi olla jotain opittavaa vuosituhansia vanhalta oikeusperinteeltä.