KPMG ja STEP Project Global Consortium toteuttivat alkuvuodesta 2024 globaalin kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin perhejatkumon merkitystä yli sukupolvien suhteessa omistajuuteen, liiketoimintaan ja kehitysmahdollisuuksiin. Kyselyyn osallistui lähes 2700 perheyritystä 80 maasta. Suomesta kyselytutkimukseen vastasi 70 henkilöä.
Tutkimuksen perusteella sukupolvien välinen jatkuvuus (family legacy) tunnistettiin olevan eräs keskeinen tekijä perheyritysten kestävän kasvun taustalla. Parhaimmillaan se yhdistää sukupolvia, mutta vaikuttaa myönteisesti myös pitkän aikavälin yritysstrategiaan. Toisaalta on huomioitava, että perheyhtiön ”perimä” voidaan kokea myös esteenä liiketoiminnan kehittämiselle.
Toimintaansa pitkäjänteisesti yli sukupolvien kehittäneistä perheyrityksistä 45 prosenttia katsoo liiketoimintansa vahvistuneen kilpailijoihinsa verrattuna.